Matkailupalvelujen tontti Kolin kylällä

Tämä on Lieksan kaupngin omistama maa-alue, joka tarjoaa upean mahdollisuuden alueen matkailutarjonnan kehittämiselle. Kolin kylän palvelut ovat aivan vieressä, esimerkiksi ravintola, matkailuneuvonta, käyntikohteita, mini golf, polttoaineen jakelupiste ja elintarvikemyymälä. Kansallispuistoon on pääsy käytännössä tien toiselta puolelta. Kolin satamaan alle 1 km matka ja Ukko-Kolille noin 3 km.


Kolintien varteen olisi mahdollista suunnitella erilaisia matkailua palvelevia kokonaisuuksia, alueelle kaivataan ravintola, majoitus- ja ohjelmapalveluita. Retkeilyreitit ja keskustan välitön läheisyys mahdollistavat esimerkiksi liikekiinteistön rakentamisen. Mahdollisia vuokralaisia liiketiloihin voi kysyä Invest in Lieksa -tiimiltä.


Alue soveltuu majoitus- ja palvelurakentamiseen, hotelli tai loma-asunnoille, matkailupalveluille, liikehuoneistoille, ravintolapalveluille jne. Rakennusoikeutta alueella on kaavamuutoksella kokonaisuudessaan noin 15.000-20.000 k-m2.


​Tuemme rakennuttajia, operaattoreita ja investoreita suoraan yhteydenpitoon ja keskusteluun julkisten maanomistajien kanssa. Otamme ehdotuksia ja tarpeita huomioon jo suunnitteluvaiheessa, sillä kohteiden sopivuutta erilaisiin tarpeisiin voidaan muokata joustavasti vielä valmisteluvaiheessa.  


Ladattavat aineistot

Sinua palvelee

Heikki Rusanen

Toimitusjohtaja




Carl Wideman

Head of Investments and Finance

Share by: